London Souvenirs: groovy music and no photos

Of course my darlings, täysin oikein arvattu! Loma Lontoossa oli täynnä musaa monella tapaa. Lippuja ostettiin jo hyvissä ajoin netin kautta ja hyvä niin sillä istumapaikkojen sijainti oli onnistunut. Molemmat legendat saapuivat perinteikkäälle Ronnie Scottin jazzklubille jenkkilästä. Tiistai-iltana, meidät levyillään koukuttanut, laululeidi Diane Schuur aloitti sessionsa niin kertaikaikkisella jazzhumpalla että kylmäväreet ilmestyivät iholle ihan muusta kuin liikutuksesta vaan ….lähtihän se käyntiin ja vannon että ”When I close my eyes” en muistanut hengittää kertaakaan, eikä ilmeisimmin kukaan muukaan intensiivisen kuuntelevassa yleisössä.

Torstain stara ja ehkä koko loppuelämäni kirkkain tähti oli fonisti James Carter. Hänhän se vasta olkii hulivilipoikia, välillä oltiin Bollywoodin rytmeissä ja sitten Queensin funkyn kautta kiltisti takaisin jazzstandardiin. Enempää en aio tätä mahtikeikkaa sanoilla pilata. Kiitos James että muistutit, että musiikki on lentokone, leikkikenttä, pomppulinna ja loputon väripaletti.

Onneksi tiistain ja torstain välissä on keskiviikko, jonka illan sain viettää pikkuruisessa tuolissa, kuumassa salissa vaan korviahivelevän ihanassa Phantom of the Operassa. Eläköön hyvin tehty musikaali! Kristallikruunut putoilivat ja lattiat tömisivät, sopraanot kirkuivat ja basso jylisi kun kummitus mellasti soutuvenheellään, pitihän tämä nyt nähdä.

Mulle musa on paras matkamuisto ja onneksi muistinvirkistykset ovat cd:llä, sillä joka paikassa jo ulko-oven jälkeen oli kuvauskielto joten nyt ei oo kuvia, no photos sorry!

Koivistoinen quartet TTT & Tuulensuu

Niin se saapui tauti meidänkin taloon köhisemään. Kuumemittari ja kalenteri heittelivät kuperkeikkansa lupaa kysymättä. Terveen toivossa, vielä vähän toipilaana olimme kuitenkin enemmän kuin valmiita pieneen ulkoiluun lauantain kunniaksi. Maltillinen lähtö nautiskeltiin snacks -muodossa rakkaassa kantakolossamme gastropub Tuulensuussa. Paikan maukas menu ansaitsisi ihan oman juttunsa (jonka ehkä myös myöhemmin tulee saamaan), tällä kertaa riitti tutut ja taivaalliset combot; mulle maalaislohkoperunat ja päivän siideri (ranskalainen tällä kertaa), musamiehelle takuuvarma Palm ja olutlautanen (lämmitetyilla chorizoilla).

Sellanen työnjako meillä kotona on että musamies on hyvinkin miehekkäästi asiantuntija asiassa kuin asiassa, mä taas en oikeen tykkää tietää mistään mitään (pysyy freshimppänä). Elämänipituinen rakkaus mulla on jatsin kaa vaan nimien kanssa ymmyrköin että KukaKoivistoinenmikäMcBrideolikoseReevesvaiRoss, onneks noi naamat pelastaa ja tuttu kaksikko niitä torvia nytkin TTT :lla puhalteli. Jukka Eskolan soundi on niin puhdas, sellanen ” kaikuu luodolla yksin ” – kuulas ja siinä puhtaudessaan täynnä hienoja vivahteita kuin hyviä lauseita jotka vihjaavat suunnan mutta jättävät määränpään arvoitukseksi. Kyllä, Eskolalla oli ehdottomasti illan mielenkiintoisemmat kuviot. Tottakai itse the Eero Koivistoinenkin oli kunnossa vaan tulipahan taaaas kerran mieleen että jos kokemusta on, osaamista on, elettyä ja tehtyä löytyy niiiiin tarviiko sen sitte olla niin vakavaa vääntöä vai voisko olla vähän hauskempaa? Kvartetin takarivin lahjakkuusryhmä oli mun makuun ihan liian kiltti, vahvasti rytmihäiriöinen ja free, eli ihan normit nuorten miesten helmasynnit. No, nössötys loppukoot ja makuasiat palatkoon paikoilleen, sillä jälleen kerran sain olla ylpeä ja kiitollinen siitä miten hienoa suomalaista musiikkia ja musisointia meille esitettiin. Eläköön hyvinvointiyhteiskuntamme loistava musiikkikasvatus!

 

image

Telakka the best& Diz Watson

Tomi&Masu jutusta sain palautetta että mites tommonentämmönen musamuistelo yhtäkkiä on keskellä tuunausblogia. No niinpä! Kiitos palautteesta. Kolme raidettahan UUSIKS’MENI -blogissani on eli pääosin ollaan tekemisessä syvällä vaan sitten kun vapaa koittaa nautitaan hyvästä ruuasta ja musasta. Nämä livekeikkalöpinät tallentuvat Köökit&Keikat otsikon alle.

Absoluuttisen paras livekeikkapaikka, kaupungissa, maailmassa, universumissa on Telakka. Seinät, henkilökunta, tarjonta ihan kaikki huokuvat niin omaa fiilistään ja tunnelmaa että lauteet illan artistille ovat jo lämpöiset. Londonista oli saapunut Telakalle bluespianotaituri Diz Watson perkussionisti Tony Uterin kanssa. Engelsmanneja ryhdittämässä oli tamperelainen erittäin pro GroovyEyes, kaksi fonia, rummut, basso (kaikkia bändinjäseniä en tunnistanut mutta ainakin Masa Orpana fonissa, JoBuddy kitara ja Tommi Laine basso). Lavalla tapahtui ihmeitä sillä boogiewoogieDizin biisilista ei todellakaan ollut tuoreemmasta päästä (Mona Lisa, Let the good times roll). Silti järjestään jokainen biisi synnytti lavalle rullaavat jamit kun soittajat nappasivat biisiin mukaan omalla tyylillään.

image  image

Lisää kehuja Telakalle; halloumisalaatti on kaupungin paras ja ehkä isoin. Muruakaan ei tassille jää sillä halloumi on rapeaksi paistettu, tsatsiki paksusti valkosipulista, marinoitu punasipuli ihan killeriä ja kaikki nämä lepäävät raikkaalla salaattiyrttipedillä. Lisäksi lasillinen italialaista Montepulcianoa. Kyllä, siis punaviiniä, alkoholiton alkuvuoteni päättyi harkitusti lukemiin 60/100. Ihmiskoe oli mielekiintoinen, ajatuksia herättävä ja suuntaa antava. Paluu nautintojen pariin oli suussasulava vaan tyystin erilainen. Musamies veteli uunilammasta ja niin oli hyvää ettei sanotuksi saanut. Taas kerran tuli siis todistettua että suomimies ei puhu….no heko heko.

image