London souvenirs: Queen of my life

Varmaan joku muakin aikaisemmin on huomannut että maailma on täynnä erilaisia ihmisiä, erilaisia naisia, tyttäriä, äitejä, lapsia, mummuja? Vaan onko olemassa mitään ahtaampaa ja konservatiivisempaa maailmassa kuin äitimyytti, johon meitä kaikkia naisia yritetään tunkea? Gudskelov, maailma on edennyt edes millin tässäkin asiassa. Kahdenkymmenenvuoden aikana on tullut jopa sanastoa eri perhemallien muodoille, uusioäiti, varaäiti, etävanhempi, koti-isä, kakkosäiti. Hyvä! Sanat saakoon yksilöllisesti merkityksensä ja tarkoituksensa. Lontoossa on jopa kuningatar-äitejä ja prinsessa-äitejä ja Catherine-darling!

Meiän äiti on äiti. Mutsi ei taivu murteeseen. Äitee tuo mieleen Ella-mummun. Korttiin kirjoitan yleensä Äirille, on ninkö sopiva porilaist. Tänä vuonna äiti saa IsotKiitokset ainakin siitä että jaksaa olla läheishoitajana omalle isälleen, meirän pappalle  ja tiätty kaikista muista ihanista supertaituruuksistaan kuten miten jaksan ahdistella vihertampiotytärtäni erilaisilla puutarhaan istutettavien kasvien nimillä joka kevät ( siis kuka niiitä keksii? anopinjulpukka, sinimätästartar, nuppakopppakurkelo ja miten niitä ruokitaan?). Kestokiitokset meen äiti saa siitä että meillä ei äitienpäivästä oo koskaan turhia hössötetty eikä järjestelyissä mitään marttyyriuskohtauksia harrastettu. Vaan ihan perinteisestihän näissä valmisteluissa taas kävi; lapsi söi suklaat ja jäljelle jäi pelkkä rasia, sori vaan mutsi. Askartelin siitä sitten sulle kortin. Kruunun olet ansainnut ja madonnan sädekehän, toki nuo 70-luvun valokuvatkin vähän inspiraatiota antoi, on niin nutturassa kokoa. Aurinkoista, kukikasta, säkenöivää äitienpäivää ihan kaikille säätyyn katsomatta!

 

image

 

London Souvenirs: groovy music and no photos

Of course my darlings, täysin oikein arvattu! Loma Lontoossa oli täynnä musaa monella tapaa. Lippuja ostettiin jo hyvissä ajoin netin kautta ja hyvä niin sillä istumapaikkojen sijainti oli onnistunut. Molemmat legendat saapuivat perinteikkäälle Ronnie Scottin jazzklubille jenkkilästä. Tiistai-iltana, meidät levyillään koukuttanut, laululeidi Diane Schuur aloitti sessionsa niin kertaikaikkisella jazzhumpalla että kylmäväreet ilmestyivät iholle ihan muusta kuin liikutuksesta vaan ….lähtihän se käyntiin ja vannon että ”When I close my eyes” en muistanut hengittää kertaakaan, eikä ilmeisimmin kukaan muukaan intensiivisen kuuntelevassa yleisössä.

Torstain stara ja ehkä koko loppuelämäni kirkkain tähti oli fonisti James Carter. Hänhän se vasta olkii hulivilipoikia, välillä oltiin Bollywoodin rytmeissä ja sitten Queensin funkyn kautta kiltisti takaisin jazzstandardiin. Enempää en aio tätä mahtikeikkaa sanoilla pilata. Kiitos James että muistutit, että musiikki on lentokone, leikkikenttä, pomppulinna ja loputon väripaletti.

Onneksi tiistain ja torstain välissä on keskiviikko, jonka illan sain viettää pikkuruisessa tuolissa, kuumassa salissa vaan korviahivelevän ihanassa Phantom of the Operassa. Eläköön hyvin tehty musikaali! Kristallikruunut putoilivat ja lattiat tömisivät, sopraanot kirkuivat ja basso jylisi kun kummitus mellasti soutuvenheellään, pitihän tämä nyt nähdä.

Mulle musa on paras matkamuisto ja onneksi muistinvirkistykset ovat cd:llä, sillä joka paikassa jo ulko-oven jälkeen oli kuvauskielto joten nyt ei oo kuvia, no photos sorry!

London souvenirs

Tiesitkö, että lontoon sana souvenir tulee latinasta ja tarkoittaa tulla, ilmestyä,tulla mieleen? Ai mistä tiedän? No kato, vuosi oli 80-luku  ja paikka humppahumppa ja niin vaan kävi että iskä voitti ravinteli-illan päätteksi matkan Lontooseen. Siellä sitten äidin kanssa seikkailivat sumussa ja toivat mulle  enkku-enkkusanakirjan The concise Oxford dictionaryn tuliaisena. Kiitos Thank You, olipas erittäin hyvä tuliainen indeed, käytössä kaikki nämä vuodet.

Männä viikolla vihdoinkin minäkin ja musamieskin pääsimmekin Lontooseenkin WAU. Johan oli kiva city eikä sumua missään, aurinkoa vaan. Big Ben oli ajassa, Elisabettilla jo tulppaanit kukassaan ja ikkunat pestyinä  ja London eye pyöri round and round and round. Päiväkävelyillä törmättiin jos jonkinlaiseen pubikarkeloon ja shoppailusirkukseen. Ihan kaikkea ei voinut millään vastustaa, oon kuitenkin hillitön unionjack- ja duffy-fani. Oli niin mielettömiä Highland-villiksiä ja tweediä ja Royal Albert ruusutassia koko Notting Hill täynnä, HJÄLP! sano Beatles.Vaan täytyhän tää kierrätysleikkikin muistaa niin muunsin sitten vanhan tyynyliinan lippukuosiin ko kotio pääsin ja hyvä niin ei toi tyyny ois kyllä enää matkalaukkuun mahtunut.

 

image