Monimaa on mun maa

”Dra åt helvete finndjävel” huusi gubben raivoa täynnä ja yritti potkaista sängystään, ihan joka päivä kun moppasin lattiaa. Minä olin just kirjoittanut, hankkimassa rahaa ja elämänkokemusta Stukholmassa. Ja mikä risoi Svenssonia? No enpä tiedä vaan yritin kuitenkin kovasti ymmärtää. Liekö hänellä raastavat muistot meistä suomalaisista, joita tulvi maassa kuin somaleita, sori siis sopuleita, viemässä työpaikkoja, hyötymässä sossun eduista  ja heilumassa umpikännissä. Vai oliko kenties kärä Fru Svensson lähtenyt suomimiehen matkaan? Jag vet inte mutta juuri sillä hetkellä 80-luvun Ruotsissa, minä kannoin vastuun suomikuvan rappiosta tuossa Sabbatsbergin sisätautiosaston huoneessa. Onneksi oli tukiverkko kunnossa, taukohuoneessa tapahtumia sai purkaa med finskagänget ruotsinsuomeksi, turkkilaisten, pakistanilaisten, puolalaisten, filippiinien, chileläisten kanssa ruotsiksi, ranskalaisten ja eritrealaisten kanssa englanniksi tai sitten kenen kanssa kulloinkin ihan sikinsokinkielellä ja isolla hymyllä. Ja mitä opin tästä kansainvälisestä yhteisöstä? No ainakin sen, että nälkä tulee kaikille ja ruoka on hyvää ihan joka maassa, naiset puhuvat aina enimmälti lapsistaan, puolisostaan, hiuksistaan ja ruuanlaitosta, ja sen, että haukut, potkut, epävarmuus ja koti-ikävä on niin paljon kevyempi kestää uusien ystävien kanssa jaetun kafferastin iloissa ja nauruissa.

Monimaan lippu on täynnä yhteenommeltuja kuoseja, paloja, värejä, pintoja, uusia, vanhoja  ja paikattuja. Ja KYLLÄ. Tämä on kannanotto. Me mahdutaan tänne kaikki. Ollaan ihmisiksi, pliis.

image

Haloo Helsinki ja suomisiika

”Sano joku sana, sano ihan mikä vaan…”Sana tai lause, se äidin, se suomen, se oman kielen, riimi tai kielikuva. Oletteko kuunnelleet Matti johannes Koivun uusimmalta biisin” Kun puu kaatuu” aika vaikuttava tarina, ei oikein voi itkemättä olla. Sama, itkeä vai bailata -fiilis oli valloillaan täpötäydellä Pakkahuoneella kun Haloo Helsinki säkenöi rakkaudellista musaenergiaa, suomirokkia ja sanoituksia parhaimmasta päästä. Yleisö oli yhdessä bailaava vinkeä sekoitus eri genrejä ja bändi antoi koko rahan edestä soundissa, kestossa ja fiiliksessä.Kiitos.

”Et suuta auki saa,jäät sivuun katsomaan kun maailma huutaa hulluttaan. Jos huudat lujempaa, saat äänes kuulumaan ja voimaa päivään seuraavaan. Kiitos ei oo kirosana” Kiitos Elli, olet ihana ja kiitos pojat.

Ja mikä oli bailatessa kun massukka oli täynnä kotiköökin evästä. On toi mun muru musamies semmonen siianpaistaja että siittä mä vielä joskus laulun teen. Lautaset nuoltiin puhtaaksi kuten kuvasta näkyy.

 

image image imageimage

Koivistoinen quartet TTT & Tuulensuu

Niin se saapui tauti meidänkin taloon köhisemään. Kuumemittari ja kalenteri heittelivät kuperkeikkansa lupaa kysymättä. Terveen toivossa, vielä vähän toipilaana olimme kuitenkin enemmän kuin valmiita pieneen ulkoiluun lauantain kunniaksi. Maltillinen lähtö nautiskeltiin snacks -muodossa rakkaassa kantakolossamme gastropub Tuulensuussa. Paikan maukas menu ansaitsisi ihan oman juttunsa (jonka ehkä myös myöhemmin tulee saamaan), tällä kertaa riitti tutut ja taivaalliset combot; mulle maalaislohkoperunat ja päivän siideri (ranskalainen tällä kertaa), musamiehelle takuuvarma Palm ja olutlautanen (lämmitetyilla chorizoilla).

Sellanen työnjako meillä kotona on että musamies on hyvinkin miehekkäästi asiantuntija asiassa kuin asiassa, mä taas en oikeen tykkää tietää mistään mitään (pysyy freshimppänä). Elämänipituinen rakkaus mulla on jatsin kaa vaan nimien kanssa ymmyrköin että KukaKoivistoinenmikäMcBrideolikoseReevesvaiRoss, onneks noi naamat pelastaa ja tuttu kaksikko niitä torvia nytkin TTT :lla puhalteli. Jukka Eskolan soundi on niin puhdas, sellanen ” kaikuu luodolla yksin ” – kuulas ja siinä puhtaudessaan täynnä hienoja vivahteita kuin hyviä lauseita jotka vihjaavat suunnan mutta jättävät määränpään arvoitukseksi. Kyllä, Eskolalla oli ehdottomasti illan mielenkiintoisemmat kuviot. Tottakai itse the Eero Koivistoinenkin oli kunnossa vaan tulipahan taaaas kerran mieleen että jos kokemusta on, osaamista on, elettyä ja tehtyä löytyy niiiiin tarviiko sen sitte olla niin vakavaa vääntöä vai voisko olla vähän hauskempaa? Kvartetin takarivin lahjakkuusryhmä oli mun makuun ihan liian kiltti, vahvasti rytmihäiriöinen ja free, eli ihan normit nuorten miesten helmasynnit. No, nössötys loppukoot ja makuasiat palatkoon paikoilleen, sillä jälleen kerran sain olla ylpeä ja kiitollinen siitä miten hienoa suomalaista musiikkia ja musisointia meille esitettiin. Eläköön hyvinvointiyhteiskuntamme loistava musiikkikasvatus!

 

image